maanantai 8. elokuuta 2011

Perhosia ja krokotiilejä


Tämä kuva on aivan übersöpö.  Riikka tuskin vielä on opettanut pentuja solmimaan kengännauhoja, joten tässä kuvassa taitaa olla aivan muut puuhat kengän suhteen mielessä :)

Perhosia on vatsassa. Kesälomareissulla ei suuremmin ehtinyt ajatella koiran tuloa, mutta näin kotona ollessa alkaa vähän jo jännittämään kun paikkoja laittelee kuntoon pientä varten. Matot ovat yhä kyllä lattialla.. aluksi kun Aku on yksinollessaan pentuaitauksessa keittiön puolella ja siitä sitten kotiväen kanssa saa laajentaa reviiriään. Onneksi meillä ei montaa mattoa ole ja kaikki taitavat pesua kaivata muutenkin.

Krokotiilejä löytyy tuolta laatikosta, sekä hammasharjoja. Puruhommaa pienelle, samoin kuivanahkaisia puruluita, vetolelu, " oravannahka " ja muuta pientä kivaa. Meillä Akulla on niin kiva tilanne, että sen ei tarvitse päivittäin montaa tuntia yksin olla. Lapset lähtevät eri aikaan kouluun ja tokaluokkalainen pääsee parin tunnin koulupäivillä.

Ulos pitäisi käydä hankkimassa aitaustarpeet. Saapi sitten Aku kavereineen kirmata takapihalla joskus ilman rajoituksiakin.. meillä on niin kiva takapiha, että kahdella suunnalla on metsää, yhdellä ( toivottavasti ) pitkäpinnaiset naapurit ja talon toisella puolella rauhallinen pyörätie. Pyörätiellä kyllä kulkee paljon mielenkiintoista kaksi-sekä neljäjalkaista porukkaa ja löytyy samanlaista sakkia naapuritaloistakin. Niihin Aku pääsee tutustumaan sitten myöhemmin.

Noutokassia pakkailin: pyyhkeitä pissavahinkojen ja pahoinvoinnin varalle, ruoka-ja vesikippo, vesipullo, pehmo-ja vetolelu.. onneksi Akun sisko tulee samalla kyydillä, niin ei tarvitse pitkää matkaa yksin tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti